tiistai 20. joulukuuta 2011

Tauon jälkeen..

Voihan vattu, kun siitäkin on kauan kun ollaan tänne näitä kuulumisia kirjoiteltu. Onhan tässä vähän tapahtunutkin :) Ensiksi Seinäjoen KV:sta mistä puhuin viime postauksessa, josta on toooodella kauan. Mutta sieltä Taistolle siis EH, hyvin arvosteluin, ei siis mitää moitittavaa. Tässä välissä ollaankin käyty niin näyttelyissä kuin agilitykisoissakin! Jyväskylä KV:sta lauantaina Akulle EH, tiukka tuomari. Laitetaan sen piikkiin! :'D Välillä kotiin nukkumaan ja taas sunnuntaina Taiston kanssa, sieltä ERI JUK3 :) JA onhan meidän Pikku-Taisto täyttänyt 1v. 17.11!<3


10.12. Oltiin Seinäjoella agilitykisoissa, sieltä siis kolme nollarataa joista kaksi yliajalla!! Hyppyradalta nolla, ajalla: -0.92 ja toiselta agilityradalta +0.44, harmittaa hitsisti! Mutta onneksi tässä kolmos luokassa ei ole mitään paineita, kun sieltä ei enää nousta minnekkään :-)
Yritän kirjoittaa tänne taas säännöllisesti, ensikertaan! :)

torstai 27. lokakuuta 2011

Tuloksia Kokkolasta 22.10

Joo siis lauantaina käytiin katsastamassa Kokkolan agilitykisat, olihan ne kivat ja koiria oli paljon. Tosin mini 2:a ei ollut kuin 7. Noo, ensimmäinen rataantutustuminen alkoi ja aattelin että 'ei hemmetti tästä ei tuu mitään, että joudutaan olla iltaan asti, ennenkuin päästään kotia' No se 5 minuuttia menikin tsuittsait tsukkelaan ja me lähdettiin Ronin kanssa toisina. Rata oli todella haastava kakkosten radaksi, ansaputkia oli joka paikassa! Puomikin oli putkesta tullessa niin paha ansa kuin vain olla. Paineitakin oli kun serkun belgi oli juuri noussut kolmosiin ennen meitä. Paineita tosiaan oli paljon, mutta odotuksia radalta ei niinkään!
Oli meidän vuoro, alku meni loistavasti. A:n jälkeen oli ansaputki, täytyi siis tehdä valssi. Putkelta tultiin puomille, jossa seuraava ansa. Sekin meni hyvin! Oli muutama hyppy välissä ja kepit, huh, siinä ajatuksissa aika varmasti pyöri se että 'Roni älä jätä kesken, ja itse pitää mennä koiran kanssa samaa tahtia, muuten koira lopettaa pujottelun!' Keppien jälkeen tuli taas ansaputki, niinkuin radassa ei olisi ollut muuta haasteellista kuin ne putket että miten sinne pitää ohjata. Keppien jälkeen siis piti tehdä valssi, jos en olisi tehnyt valssia, koira olisi ampunut suoraan putkeen. Vauhtia oli hirmuisesti! No, sitten olikin loppusuora joka ei ollut täysin suora :D No se mentiikin sitten ongelmitta, JA SERTI OLI MEIDÄN!! Ajalla 43:73 ja sijalla 1!
Sunnuntaina tultiin uudestaan starttaamaan kaksi kolmosten rataa, jotka olivatkin huomattavasti hankalampia, mutta hyvin meni hylyistä huolimatta! :D Hienot hylkyradat kerta kaikkiaan! :)
Tämän viikon sunnuntaina (30.10) Mennäänkin Seinäjoen KV koiranäyttelyyn Taiston kanssa. Onneksi ei tarvitse ajaa kuin 15km. Mutta hyvää jatkoa teille kaikille! Kirjoittelen sitten näyttelytuloksia tänne :)

                                                 Roni molempien SERTejensä kanssa!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tulokset Porista 8.10. ja Lohjalta 9.10.

Porista hienoja ratoja taas kerran. Vaikka ne olivatkin aikamoista säätöä :D Noh, ekalta radalta tuli hyl, Roni hyppäsi ekan esteen ja lähti tutkimusmatkalle ratahenkilön luokse. Ja hyppäsi sieltä tullessaan väärän esteen ja minä huudan, pitelen päätä ja hypin tasajalkaa. Mutta siitä jatkettiin hienosti matkaa. Toinen rata meni jo paljon paremmin kera ohjaajan sähläyksen. Sieltä siis toinen nollarata kera LUVAn. Enää siis tarvitsemme yhden LUVAn niin ollaan kuninkuusluokassa, jes! Niijoo, oltiin kakkosia :-)

Lohjalta ei niinkään hyvää menestystä, Taisto sai EHn, mutta siihen ollaan tyytyväisiä, sillä koira esiintyi hyvin ja tuomari ei ollut mikään eriautomaatti :) Niinkuin yksi nainen sanoikin, että: 'EH on hyvä, kun ajattelee että mitä sitten tavoittelisi jos saisi aina ERIn ja olisi huipulla.'

Lauantaina mennään taas Kokkolaan metsästämään viimeistä nollaa :D !

torstai 6. lokakuuta 2011

Se olis sitten suuntana Pori ja Lohja !

Lauantaina suuntana taitaa olla Pori ja WECAn agilitykisat, sinne siis matkaan lähtee minä, serkku, setä ja belgi Zero ja Roni :) Saas nähdä miten menee, meillä on serkun kanssa 'kisa' että kumpi saa toisen nollan kakkosissa ensin :D Tosin sitä ei ole päätetty mitä se saa 'palkinnoksi' kuka kerää ensin sen nollan x) Sunnuntaina suuntana on Lohja ja Cavalier erikoisnäyttely, jonne lähtee mukaan vain meidän pikkumies Taisto :-) Tape näkee siskonsa Maisan siellä myös :) Tuloksia kirjoittelen joko sunnuntaina tai maanantaina. Zao !

lauantai 24. syyskuuta 2011

Päivitystä pitkästä aikaa!

Heippa, empäs ookkaan pitkään aikaan kirjotellut :D Mutta tässä vähän pientä luettavaa. 17-18.9. oltiin Ronin kanssa oman seuran agilitykisoissa. Ekalta radalta lauantaina Roni karkasi, jota ei ole pitkään aikaan tehnyt. No toiselta radalta tuli 5, en kyllä muista mistä se tuli. Taisi olla kielto x) No sunnuntaina meni jo vähän paremmin joukkueradalta tuli 5 ja olimme yhteistuloksella 2. Hyvä meidän joukkue! :) Sitä syvästi ihmettelen että ensimmaistä kertaa kisauramme aikana Roni ei karannut ekalta radalta mihinkään ;o Yksilöradalta tuli nolla hyvällä aliajalla -5,83 sij.2 ilman LUVAa :( Syynä se ettemme saaneet LUVAa oli vähäinen osallistujamäärä, joten ensimmäinen sai vain LUVAn :) Harmittaahan se että kerrankin oli aliaikaa ja reilusti, niin sitten ei tule LUVAa, mutta eikun uusia metsästämään! :) Tässä vähän jotain mitä on tapahtunut sinä aikana kun en ole kirjoitellut! :D

lauantai 27. elokuuta 2011

Tervakoski KV

Tänään käväistiin Taiston ja Akun, niin ja olihan Ronikin turistelemassa Tervakoskella. Joka ei niinkään ollut mikään turha reissu, kannatti siis lähteä :) Tuloksena Taistolle JUN ERI JUK3 SA ja Akulle AVO ERI :) Taistolla siis ensimmäiset viralliset näyttelyt ja tässä arvostelu:

' 9 kuukautta vanha. Hyvä tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Oikea purenta. Liikkuu tasaisesti. Hyvin esitetty.'

Akun arvostelu:

' 3-vuotias. Hyvä tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Oikea saksipurenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikea hännänkiinnitys. Liikkuu hyvin.'

Tuomari oli siis täysi eri-automaatti, mutta muuten mukava ja kohtelias. Tuomarina toimi siis Miro Zlojutro, Kroatia :) Ainiin, oltiinhan me Taiston kanssa torstaina Match Showssa, jossa osallistuttiin JH:seen, jossa loppujen lopuksi kävi niin, että me oltiin JH 1/1! Ihan huikee fiilis. Tuomarin sanoin: ' Meni hyvin molempien koirien kanssa, siis vaihtokoiran kuin omankin koiran. Vaihtokoira kun oli hieman rauhallisempi kuin omasi, olisi sinun pitänyt sille höpöttää, niin se olisi innostunut ja liikkunut paremmin.'

Mutta kuvasatoa lopuksi:







Tähän onkin hyvä päättää tämä postaus! :) Jees, moikka moi, ensikertaan! =D

lauantai 13. elokuuta 2011

Time passes so quickly

Heipparallaa taas pitkästä aikaa! Trimmasipas se taas hyvin :D Noo, en ole pitkään aikaan tännekkään kirjoitellut, kun ei ole oikein tapahtunutkaan mitää kummoisia :) Koulut on alkaneet läksyjä tehdessä ja koirien kanssa harrastellessa. Meille ei oikeesti oo paljo mitään tapahtunut, tai siis ei oikeastaan yhtään mitään! :D Normaalia arkea :--) Mutta loppuun pari kuvaa piristykseksi.




Valitettavasti ne olivat vain meidän pikkumiehestä :D Se on pian 9kk ;o Aika menee nopeaa! Olipas tämäkin oikeen maratoonipostaus, hirmu pitkä, mitenköhän te jaksatte tämän lukea, no jos kerta olette tässä kohtaa jo niin aika hyvin on mennyt ja olette jaksaneet! :D Mutta Moissu, seuraavaan kertaan ja kunnon postaukseen! :)

torstai 28. heinäkuuta 2011

Menoa ja meininkiä!

Tänään aamu 10 mentiin Ronin kanssa koirahierojalle. Ronski tykkäs ihan sikana! Vähän kireyttä kuulemma oli toisessa takajalassa, mutta ei sen kummempaa, onneksi. Maanantaina olisi Akun vuoro (: Oltiin kaksi kertaa tänään Seinäjoella, eri koiran kanssa, aamulla Ronin kanssa ja illalla Taiston kanssa Petsiemiitissä :D Taisto saikin kuin saikin sen hännän pois sieltä koipien välistä. Ja taisi olla jopa hieman tunkeileva bichon frise urosta kohtaan :'D Ei jesus jätkät veti rundia ja teki jotain kiellettyä, niinkuin varmaan arvata saattaakin! =D Muttamutta, hauskaa oli ja uudestaan mennään. Mutta eipä mulla kai muuta tällekertaa :) Morjensta! :--)

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Treenataan!

Eilen treenasimme Taiston kanssa kontakteja, jotka sujuivatkin oikein mallikkaasti. Mies oppi ne todella nopeaa. Isä teki siitä noin. 10 minuutissa meille minikokoisen puomin, joka on hyvä treenaamiseen! Hui, mulle tulee vielä kiire ton koiran kanssa, se kun painelee herkun perässä tuhatta ja sataa. Ronia kun saa aina odotella, mä saan Tapen kanssa juosta itsekkin niin ettei jalatkaan pysy mukana :D Mä tarttisin vaan niksejä/vinkkejä siihen, että miten saan otettua sen namialustan pois, niin että se pysähtyy kuitenkin siihen kontaktille. Vinkkejä otetaan vastaan! Oon muutaman kerran koittanut ottaa alustan pois, mutta ei, se hyppää kontaktin... Ärh ja mur, no eikai siinä muuta kuin kärsivällisyyttä! Mun pitäis saada hommattua naksutin, mutta aina se jää ostamatta, kun eläinkauppaan pääsee ja sieltä tarttuu aina jotain muuta mukaan kuin se kaikkein olennaisin, käytänöllisin ja tarpeellisin, eli naksutin :)


Tänäänkin eläinkauppa WOOF'Sista tarttui mukaan Eukanuban Jogging & Agility-naksuja. Eipäs mulla muuta, ensikertaan taas, moikka kaikille! :--)


                                                               <3: Jenna

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Mikkeli 23.7.2011

Eilen Mikkelissä Cavalierien agiltymestiksistä tuli hyl ja 5 ja kuuma oli huhhu! Ja meidän vauhtikin oli sen mukaista sitten, että -,- Mutta omaa tyhmyyttä tuo karkaaminen oli A-radalla, olisi vaan pitänyt viedä ne kamat autoon hyvissä ajoin, hyvä olla jälkiviisas! :D Palaillaan taas hyvän ja pidemmän postauksen kera ensikerralla. Moissu! :)

Mutta tuolta löytyy kuvia eilisestä Mikkelin reissusta --->

https://picasaweb.google.com/109667173333720448515


                                                             <3: Jenna

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Seisotuskuvia

                                                              Taisto 8kk

                                                                Aku 2v 9kk

                                                     Roni 2v 9kk (minu vinttikoira<3) XD

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ronin 'trimmi' näkyy kivasti<3 Ja olen todella ylpeä hyvästä siksak-jäljestä XD Taiston ja minun näyttelyura loppui lyhyeen, sillä Taistolla on alapurenta, mutta Tervakoskella se nähdään jatkuuko se vai ei. Mutta toivotaan, että jatkuu ja pitkään. Jos ei jatku, silloin on Taistosta tullut agilitykoira ja ehkä tuleva agilityvalio. Mutta jatketaan joskus oikean ja jännän postauksen kera! Zao!


                                                         <3: Jenna

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Näyttelysuunnitelmia

Eilen lähti Tervakoskelle (27-28.8.) ilmot ja mukaan sinne lähtee Taisto ja Aku. Kun tuo Roni ei voi osallistua a) kivesten puuttumisen takia b) karva ei ole mitä parhain :'D Aku nähdään avoimessa ja Taisto junioreissa. Ei mun vauva voi olla tuolloin jo yli 9 kuukautta :o Justhan se oli vasta pieni termiitti näiden muiden joukossa :) Missä on mun cavavauva?!





                                   
                          Laitetaan nyt muutama kuva noista 'vanhuksistakin' (todella hyvälaatuisia kuvia)








Kyllä se aika rientää. Nämäkin vauvat pian jo 3 vuotiaita :o Hyi kauhiaa :--) Tässä siis vähän kuvasatoa vuosien varrelta. Niin ja tämänhän piti kertoa näyttelysuunnitelmista niin laitetaas tänne nyt sitten ne näyttelysuunnitelmat :D Eli siis --->

6.-7.8 KV HONKAJOKI
27.-28.8. KV TERVAKOSKI
29.-30.10. KV SEINÄJOKI
19.-20.11. KV JYVÄSKYLÄ (ehkä)

Tällähetkellä ei muita suunnitelmia :) Hyvää kesän jatkoa kaikille! :--)

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Tauolta palattu !




















Heipsansaa, on kulunut viikko viime postauksesta ja ajattelin viihdyttää teitä tämmöisillä todella "hyvä laatuisilla" kuvilla :D Kai noista pikselimössö kuvista saa edes jotakin selvää (?) Noh, mökin tapahtumia. Se olikin oiken tapahtumarikas mökkireissu kerta kaikkiaan ! Olimme olleet ehkä paikan päällä noin tunnin, veli meni kalastamaan ja heitti ankkurin veteen virveli mukanaan :'D Huhhuh, sitä sieltä etsittiin ehkä 30 min. Puhaltelimme saippuakuplia Taistolle ja Ronille jotka ovat hulluna niihin ja hyppivät sen takia, kun yrittävät niitä kiinni. Sitten viimeisillä päivillä soudimme yllä ovelilla härveleillä keskelle järveä ja otimme aurinkoa 8-D Näin btw, ei järvellä ollut yhtäkään hävittäjää tai hyttystä :o ! Koirilla taas riitti tekemistä ja virtaa. Taisto ja Roni käväisivät uimassa, ei vapaaehtoisesti. Saunassakin ne lämmitteli :-) Aku säästyi uimiselta, koska a) siinä on niin kova homma kuivata b) se olisi vetänyt herneen nenään ja painellut menemään :-D  Sitten tänään, olin mökillä koirien kanssa lenkillä jokin vanha mies sanoi näin "koirilla onkin paljo lukemista" olin siinä sitten silleen, että anteeeks mitä?!?!?! XD Vai että koirilla paljon lukemista, jaahas. Näihin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa tämä stoori :-)


                                                           <3: Jenna

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Päivitystä ennen taukoa !

Eli siis tiistaina suuntaamme mökille, joten meitä ei näy ennen perjantaita täällä päivittelemässä. Joten, toivon ja pyydän että värkkäätte tänne lisää lukijoita ja kommentteja saa rustailla ihan mielensä mukaan :) ! Tuun heti perjantaina teitä tänne viihdyttämään ja laittelemaan uusia kuvia :) Mutta nähdään viimeistään 8.7 :-) Morjenstaaaaa !


                                                 <3: Jenna

perjantai 1. heinäkuuta 2011

29.6.2011 Kitinoja

                                     Tämä nätti "trimmi" näkyy kivasti :-)









Juu eli oltiin keskiviikkona Kitinojalla +30 asteen lämmössä agilitykisoissa. Radat meni ihan kivasti vaikka oli kuuma. Vauhtia löytyi, ihme ja kumma ! Ensimmäinen rata meni hyllyllä, eli väärä rata (meni putkeen) mutta loppua kohden meni nappiin ! Toiselta radalta tuli pelkkä 5, nyt se ei sitten mennyt sinne putkeen o.O ihme Unto Uneksia. Ja radat eivät olleet mistään helpoimmasta päästä ja tuomarina toimi Eija Berglund. Noh, tuloksella tultiin sentään 6. Ekalta radalta ei tullut kuin yksi nolla tulos medeissä, makseissa ei yhtään eikä mineissä. Toisen radan tuloksia en sen enempään tsekkaillut. Kirjoitellaan taas, kun palaamme mökiltä :-) !

                                             
                                                  <3: Jenna
                                                    

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

At home !

Mökiltä kotiuduttu. Huh, menoa ja meininkiä riitti :) Koirilla oli koko ajan jotain tekemistä ja hyvä niin. Roni sai kulkea lenkillä irti, jeij ! Taisto ja Roni kahlasi ja yritti "pyydystää" lokkeja :') Akua vaan nukutti :D Ajattelin vääntää sen mökkireissun kuviksi:






Eipäs mulla kummempia, kirjoitellaan taas :) !

                                                    <3: Jenna

torstai 23. kesäkuuta 2011

Lisää tassuja !

Eli siis ollaan osallistuttu Taiston kanssa tällaseen RC:n valokuvauskilpailuun :) Ja sinne tarvittaisiin nyt äänestäjiä :)

http://www.royalcanin.fi/koiranpaivat-2011-kilpailu?id=2782&p=4&task=view&view=recent

Toivottavasti tuo linkki näkyy :) Eipä mulla muuta, ciao !
                                                  
                                             <3: Jenna

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Treeniä............

Huisii ! Roni oli mahti tänään treeneissä (:: Tehtiin jotain sellasta "kuollutta putkea" kaikki ei varmasti tiiä mitä se tarkoittaa, mutta en alkaa sitä nyt juuri tähän selittämään, se joka osaa paremmin selittää, selittäkööt :') ! Roni oli ehkä pikkasen laama, oli jotenkin väsynyt varmaankin siitä sunnuntaista vieläkin =) Mutta kepit...... mmmm, fiksu piski ! Laitoin siis koiran istumaan keppien toiseen päähän ja kävelin itse toiseen päähän, sanoin kepit, Roni pujottelee kuin salama ne, omg, en tajuuuu............. Sitte menin ns. "väärää" puolta, eli olen koiran vasemmalla puolella siis, Roni meni nekin kuin rasvattu salama ! Se ei oo koskaan osannut sitä puolta :o ! Mutta eipäs mulla muuta, zao ! :------)


                                                     <3: Jenna

maanantai 13. kesäkuuta 2011

12.6.2011 Vaasa

Eilinen päivä vietettiin hyytävässä Vaasassa agilityn merkeissä :'D Tuomarina toimi seurastamme tuttu Sari Mikkilä. Tuloksina ekalta ratdalta 15, rima ja kaksi kieltoa. Toiselta radalta hyl, ohjasin liian pitkälle enkä muistanut rataa :') kolmannelta radalta tuli kymppi ! Kieltoja molemmat. Roni tuli putkesta pois siis pyörsi putken sisällä :o o__O WHATAAA ?!! Miks ihmees ?! En tajua, vaikka kyllä hyvin ohjasin sen sinne, ja sitte tämä lurjus pyörtää ilman mitää hyvää syytä ! Kumma koira, tai sitten ohjaaja, kuka tietää................... Mutta kokemustakokemusta tuli taas kerran. Olenpa minä kans 5 tähden lurjus, ku en muistanut rataa. En oo _KOSKAAN_ unohtanu rataa XD Mikähän sitte eileen meni pieleen ? hmmmm, aivoissa vikaa molemmilla, niin ohjaajalla kuin koirallakin :D eipä mulla muuta, kirjoitellaan ja kirjoitelkaa kommentteja ! Ü

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Terveisiä Lohjalta!

Tänään Lohjalla erkkarissa meni suhtkoht hyvin! Aku AVO-EH, tuomarina Robert Payne, Iso-Britannia ja arvostelu näytti kutakuinkin tältä:

"Oikea purenta. Oikea kuonon pituus. Hyvä nenä pigmentti. Mieluummin syvempi askel. Näyttävät pienet pyöreät silmät. Riittävä kaula. Hyvä hartioiden, kylkiluiden ja oikea lantion pituus. Liikkuu hyvin. Hyvä ylälinja. Turkki erittäin hyvässä kunnossa."

Taisto tänään ekassa näyttelyssä: PEK1 PU2 KP. Ja tuomarina toimi Marja Kurittu ja arvostelu näytti tältä:

"Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja miellyttävä ilme. Kauniit silmät. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikään nähden juuri oikein kehittynyt runko. Kaunis BT väri. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Miellyttävä luonne."

Pari kuvaa ->





hih, eipä mulla muuta :)!


                                                    <3: Jenna

lauantai 28. toukokuuta 2011

Näyttelytuloksia! (:

Tänään Tuurissa Aku yllätti positiivisesti säästä huolimatta tuloksella: AVO ERI AVK2 SA. Kerrankin oli tuomari joka sanoi, että oikean kokoinen ja tykkäsi muutenkin! Tuomarina siis Marja Kosonen ja tässä arvostelu:

"Oikeankokoinen hieman feminiininen uros, jolla erittäin suloinen ilme. Oikea purenta. Riittävä raajaluusto. Kokoonsa nähden riittävä rungon pyöreys. Tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyvin kulmautunut takaa, riittävästi edestä. Oikeanlainen karva. Tänään ei parhaassa näyttelykunnossa. Liikkuu riittävällä askelpituudella. Erinomainen esiintyjä. Hyvä luonne."




Ja huomenna siis suuntana Lohja ja Cavalier-erkkari! Palaamisiin, see you tomorrow Cavalier-people! ->


                                                     <3: Jenna

tiistai 24. toukokuuta 2011

Agilitytuloksia!

Olimme lauantaina Ronin kanssa piiitkällä matkalla. Siinä tuli nähtyä Mikkelikin :D Ja sen verran menestystäkin sieltä tuli ettei tarvinnut jättää sinne niitä meidän pelleilyratoja! :) Ensimmäiseltä radalta taisi tulla hyl, ohjasin itse pikkasen laiskasti. Ja siksi hyppäsi yhden hypyn välistä ja toiselle hypylle ja siitä se hylky. Toinen rata meni jo paljon paremmin, mutta kepeillä taisi oilla joku hyvä aromi kun Roniakin alkasi kiinnostamaan! Siitä siis 5, mutta muuten meni oikein mallikkaasti :p Ja kolmas rata oli sitten kaiken huippu!! Sieltä siis 0, ja aikakin riitti ykköspallille asti! Paitsi ettei siinä tainnut tulla kuin meidän salamasuolen nollatulos! Ai että, oon ylpee tosta kakarasta :D Ensimmäinen nolla 2-luokassa!! Oon niin ylpee, sitte ei muutakun toinen nolla cavojen agilitymestiksistä! :D Siinäpä meille haaste!
    Mutta lauantaina suuntaamme koko porukalla Tuuriin Miljoonakoiraan! :) Ja siellä tiedossa Akun esitys ja kahden tipsutytön handlausta! :) Taisto ja Roni pääsee turistelemaan! Ja sunnuntaina tiedossa Cavalier-erkkari! Siellä taas on Aku ja Taisto näytillä :)


                                                    <3: Jenna

maanantai 2. toukokuuta 2011

Vappukisat 1.5.2011

Huh, olipas siinäki taas kisat :D C-radalta tuli hylky (väärä rata) B-radalta tuli hylky (ohjaaja törmäsi sillä aikaa keppeihin kun koira lähti vetämään) XD C-radalta tuli hylky :/ (Ohjasin väärinpäin esteen, mun moka tiedetään!) =D Ooon niin tyytyväinen Ronin vauhtiin :oo Mahtava mies. On se vaan niin agilitykamaa (:



Tässä vähä vanhempaa näyttelykuvaa löysin jostain arkiston kätköistä XD

vuosimallia 2009, 10-13v --> JH1 ja 10-13v vs. 14-17v --> JH1 !! Joskus sitä menestystä on tullut mätsäreistä :)